Runa tutustelee jo valmiiksi huusholliin, jossa pentujen ois toiveissa syntyä. Tätä tekstiä kirjoittelee siis Teemu ja Annina. Runan kans me ollaan aiemmin vähän tuttuja, mutta harvemmin tavattu, eikä treenitkään satu samaan porukkaan. Eka kohtaamisemme oli sen ollessa 5kk vanha, kun samalla kyydillä ajeltiin collieporukan leirille Ilmajoelle. Runa teki lähtemättömän vaikutuksen. Se oli Saaran reissukaverina reipas ja moitteeton. Ja omalla treenivuorollaan se pikkuinen pentu viiletti sujuvasti yksin vieraassa hakumaastossa ja vierailla maaleilla. Samaa reipasta Runaa me on saatu tavata silloin tällöin tässä vuosien varrella, useinkin juuri leireillä.
Nyt sitten ois tarkoitus antaa sen tuntea itsensä kotoisaksi myös täällä meillä. Ja sen se tuntuu osaavan. Jokunen viikko sitten Runa jäi meille ekaa kertaa hoitoon ja se samantien köllisteli selällään sohvalla kysellen rapsutuksia. Sillä todella on taito sopeutua lunkisti kaikkialle. Pari kertaa se on nyt meillä ollut hoidossa ja sujahtaa arkeen helposti. Me treenaillaan jotain hauskoja juttuja yhdessä, lenkkeillään, kiipeillään ja vaan ollaan. Runan kanssa on helppo myös meidän kulkea, se on mielellään ihmisen mukana, ei reagoi ympäristön ärsykkeisiin ja enimmäkseen heiluttelee häntä uusille asioille. Tänään vilahti selän takaa moottorikelkka ja eilen mopopojat, mitäpä noista kiinnostumaan. Aika vaativiakin alustoja on kuljettu, ne Runa katsoo ensin ja kulkee sen jälkeen hyvin. Helppo lenkkikaveri. Sisällä se tykkää makoilla sohvalla tai käpertyä jommankumman kylkeen ensin pusimaan ja sitten torkuille. Kun on tarjolla tekemistä, se on sekunnissa valmis, puuhaa mielellään ja palaa taas makoilemaan. Ruoka on ihan ykkösjuttu, sen eteen tehdään mitä tahansa. Myös yksinolot kuluu sujuvasti ja vastassa on ilahtunut koira. Tosi reipas ja kiva hoitokoira, mutkaton, seurallinen ja itsevarma.
Edellisellä reissulla käytiin kuvaamassa kauniissa pakkaskelissä. Tässä muutama otos.
Comments
Post a Comment