Reissukertomus - vain tosifaneille. :D

Tällä tarinalla on pituutta, se on reissustamme Ruotsiin. Ajateltu ennen kaikkea pentua kyselleille ja muuten kanssamme projektista innostuneille. Ota kuppi kahvia, nyt mennään. Kuvia lopussa.

Reissulle mahtui jos minkälaista kommellusta, mutta olennaisin asia eli astutukset sujuivat helpommin kuin oppikirjassa. Mutta lähdetään liikkeelle alusta. Runan juoksua oli kulunut viikko, kun otimme perjantaiaamuna ekat proget, joista vahvistui pieni epäilyksemme, että lähtö tuleekin jo huomenaamulla! Olimme ajatelleet, että vielä voisi olla muutama päivä aikaa, mutta toisin meni. Pikavauhdilla varasimme majoituksen ja onneksemme saimme viimeisen lemmikkipaikan miltään laivayhtiöltä tai -reitiltä lauantai-illaksi! Matkaan pääsisivät Saara ja tätä raapustava Annina. Jaana olisi tiiviisti kiinni töissä alkuviikon ja siinä samalla tavoittamisvalmiudessa, kun reissun päältä olisikin yhtäkkiä jotain kysyttävää. Lähtöä edeltävä viikko oli kaikilla hyvin kiireinen ja Saara olikin vielä perjantai-iltana Tampereella, kun olimme lähdössä reissuun aikaisin lauantaiaamuna. Hänen autonsa jäi sinne odottamaan meitä ja hän tuli junalla piipahtamaan kotona. Matkaan liittyy myös laina-auto, vuokra-auto ja taksi. Niistäkin huolimatta olimme Pohjois-Suomen Eläinsairaalassa lauantaiaamuna ottamassa Runalta vielä toiset proget, jotta tiedämme onko meillä todella kiire vai ei. Sieltä suoraan junaan, joka veisi meidät Tampereelle auton luo. Olimme laskeneet, että ehdimme hyvin laivalle Helsingistä Tukholmaan. Kuinka ollakaan, juna oli reilusti myöhässä ja matka kului rupattelun ohella ajan laskemiseen -vieläkö ehdimme laivalle?! Runa nukkui lunkisti lattialla täydessä lemmikkivaunussa lähdöstä asti ja heräsi lounaan kohdalla kysymään omaa osaansa. Eläinsairaalasta soitettiin pian progetulokset ja olimme hyvin onnellisia, että oltiin jo matkalla! Juoksu näytti etenevän juuri sopivasti kohti tärppipäiviä.

Päästyämme Tampereelle edelleen reilusti myöhässä, kiidimme keskustassa kohti parkkihallia tavarakasan kanssa. Runa juoksi kanssamme neljän ruuhkassa kuin lenkkeilisi siellä aina, Tyrnävän metsien sijaan. Sitten lähdettiin kohti Helsinkiä, kiireellä edelleen. Matkalla vänkärin peili alkoi heilua ja oli otettava tarkastusstoppi. No peiliosahan oli ihan irti ja jäi käteen. Niinpä juostiin huoltsikalta kakspuoleista teippiä ja korjattiin peili. Taas matkaan. Olimme lopulta ihan ajoissa satamassa ja asetuimme hyttiimme laivamatkaa varten. Runa osoitti leppoisaa sopeutumiskykyään ja lompsi mukanamme laivan metelöivän autokannen, portaat, hissit jne. Se viimeinen lemmikkipaikkakin oli jyrisevässä hytissä autokannen alla, joten mikään luksusmatka ei ollut kyseessä myöskään koiralle. Ajeltiin aina hissillä 10 kerrosta pissille yläkannen ihan toisessa päässä sijaitsevaan oikeasti ällöön koirien hiekkalaatikkoon, mutta jopa se kelpasi Runalle. Samoin shoppailtiin laivan Promenadella ja kuljettiin kansilla, kuin ois useinkin oltu. Tai minä enimmäkseen ihailin, kun Saara ja Runa paineli menemään mihin vaan. Ja kun ihmiset kävi syömässä tai muuta laivalla, oli hytissä vastassa makeasti nukkunut koira.

Aamulla starttiin matka kohti Etelä-Ruotsia ja viimeinkin Chewien ja Ursulan luo! Runan nukkuessa ja meidän rupatellessa matka meni sujuvasti. Ajoimme suoraan Chewien luo ja Runan päästyä autosta se jo väristeli selkänahkaa ja käänsi häntää aidan takana sulholleen. Menimme portista sisään ja koirat olivatkin hetkessä nalkissa. Miten helppo astuminen! Juotiin kahvit sen jälkeen koirien saadessa hengata yhdessä sisällä. Niin sopuisa ja hauska pari keskenään! Osasivat molemmat myös hienosti pistää pötkölleen, kun astuminen oli jo suoritettu, eikä kahvipöydästäkään ollut enää mitään tarjolla. Lähtiessä koirat halusivat astua uudelleen, joten se sallittiin. Ajelimme vielä yöksi läheiseen majataloon hurjan hyvillä mielin niin sujuvasta astumisesta. Uni maittoi kaikille.

Aamuksi varasimme kolmannen progeajan, jotta voidaan varmistaa miten juoksu etenee. Se reissu olikin päivän aikataululle virhe ja tavallisen ja toteutuneen 10 min näytteenoton sijasta itse klinikalla kuluikin kaksi tuntia! Emme edes tiedä mihin aika meni, mehän vain istuttiin Runan kanssa aulassa joko odottamassa vuoroamme tai tuloksia. Monen ystävällisen mutta tehottoman hoputtamisen jälkeen saimme progelukeman ja se kertoi ajoituksemme olevan erinomainen, aivan kuten koiratkin olivat kertoneet edellisenä iltana. Siispä ajelimme taas superhelpoille treffeille Chewien luo, portilta alle minuutissa koirat olivat jälleen astuneet ja nalkissa. Ursula oli varannut meille kaikille tilaisuuden treenata yhdessä ystäviensä kanssa ja niinpä suuntasimme treenikentälle. Koska reissu oli tullut hieman äkkiä aikatauluihimme, oli myös työasioita hoidettavana, joten Saara puhui etäpalaveria niin aamiaiseltaan kuin kentänlaidalta. Koirat treenasivat vuorollaan ja juuri astunut Chewie hoiti osansa upeasti! Se jaksoi keskittyä toko-treeniin ja vaikka pari kertaa mietti mitä häneltä just pyydettiinkään, oli se koko ajan tekemässä täysillä. Hieno kaveri! Lopuksi oli Runan vuoro, jotta kaikkien urosten ei tarvitse hullaantua tuoksuista. Saara painoi punaista luuria palaverin päätteeksi ja juoksi hakemaan autosta Runan. Ilman treenitarvikkeita tai mitään valmistelematta he lompsivat lainalelu varusteena uudelle kentälle ja treenasivat tyylikkäästi! Myös treenikaverit tuumasivat, että tällaista collieta eivät ennen ole nähneet! Runaa ei hormonivaihtelutkaan liiemmin haittaa, se tekee aina parhaansa. Treenin jälkeen ajoimme vauhdilla toiselle eläinlääkärille, josta oli saatavana ekinokokkoosilääkitys tulevaa paluumatkaa varten. Olisihan aamulla klinikalla ollut aikaa, mutta ei sitä tarvittavaa tablettia. Nyt sekin oli hoidettu ja laahustimme itsemme ruokakauppaan ja majatalolle nälkäisinä syömään! Hieno päivä, upeat koirat ja illalla rättiväsyneet, mutta onnelliset ihmiset.

Tiistaiaamuna oli vielä vuorossa treffit Chewien kanssa. Koirat leikkivät pari minuuttia ennen astumista, joten ehdimme jo tuumata, josko ihan paras aika alkaisi olla taittumassa. Astuminen oli kuitenkin aivan yhtä sujuva kuin aiemminkin, joten suuntasimme tyytyväisinä kotimatkalle. Edellisenä iltana olimme laskeneet aikataulut päivälle, mutta väsyneenä sattui pikku moka. Kysyttyämme Ursulalta, oisko 30 minuuttia astutusta varten ok, tuumimme että otetaan kaiken varalta hieman lisää. Ajattelimme kuitenkin jotakin pieleen ja niinpä tulimme lopulta perille niin, että aikaa oli vain 15 minuuttia. Hupsis, alkoi jo reissuväsymys näkymään laskutaidoissa! Kyllä kaikkia nauratti! Onneksi koirat olivat jälleen sujuvia ja hieman aikataulusta jäljessä lähdimme ajamaan kohti Tukholmaa. Tuntui todella haikealta jättää vieraanvarainen, ihana Ursula ja hieno sulho Chewie. Kaikki yhteistyömme molempien kanssa on ollut helppoa ja miellyttävää! Saimme vielä perään viestin, että Chewie oli porstuassa odottanut, että palaisimme. Liikutuimme.

Matkalla oli vielä paljon pohdittavaa käytännönasioihin liittyen, sekä työpuheluita ja -palavereja, joten se päivä ajettiin tukka putkella kohti satamaa. Laivaan päästyämme veimme ensin tavarat hyttiin ja sitten hakemaan Runaa, jotta koiran kanssa on reilua kulkea. Yllättäen autokannet oli vahingossa suljettu heti lähdössä, eikä 30 minuuttia lähdön jälkeen! Ja meillä oli Runa autossa. Speciaalinoudolla henkilökunnan kera saatiin vielä ovet auki ja mammakoira hyttiin. Taas uusi laiva ja uudet kuviot ja uusi hiekkalaatikko, mutta Runalle ne kelpas. Ihmisiä kutsui jo ruoka ja peti, reissanneet naamat oli jo hieman myös sen näköisiä.

Keskiviikkoaamuna myös Venäjän presidentti saapui Helsinkiin, joten laivasta päästyämme seisoimme sen vieressä satamassa reilun tunnin liikenteen ollessa täysin jumissa. Kun päästiin matkaan oli jo nälkä ja kaikkea. Lahdesta kaappasimme Mäkkäristä ruokaa kyytiin ja mutustelimme sitä onnellisina ajaessamme. Yhtäkkiä huomasin tienlaidassa liikennemerkin, jossa luki "Mikkeli 44". Hmm... miten tää nyt meni... Kyllä, olimme missanneet nelostien rampin ja ajeltu vitostietä siinä hampurilaista mussuttaessa! Niinpä haimme Mikkelistä vauhtia ja kurvasimme Suonenjoen kautta kotiin. Tähän olisi sopinut meemi, jossa laiskiainen kysyy "Miten meni, noin niinku omasta mielestä?" Löytyy Googlella. Lopulta olimme myöhään illalla perillä erittäin onnellisina, reissuun ja seuraan hyvin tyytyväisinä, sekä varsin uupuneina.

Tarinasta on lukijoiden säästämiseksi karsittu osa kommelluksista, mutta niitä riitti tällä kertaa. Iltaisin pidettiin myös puhelinpalaveria Jaanan kanssa, kerrottiin kotiin Teemulle ja Henkalle mikä on tilanne ja viestittiin reissua mukana eläneiden kasvattajien ja kaverien kanssa. Mentiin kyllä ihan kerkeämisen äärirajoilla koko reissu. Kuitenkin olennainen, eli astutukset sujuivat helpommin kuin voisi kuvitella ja sehän tässä olennaisinta oli! Nyt odotellaan nelisen viikkoa tiineysultraa, jonka jälkeen tiedämme tuottiko reissu tulosta! Todella toivomme, että Runan matkassa kulkee pieniä nahkanalkuja!

Kuvia treeneistä omassa julkaisussaan, kun ehdin ne editoida. Tässä mukana muutamia kuvafiiliksiä matkan varrelta!

Lähtöaamun fiiliksiä. Varattiin mukaan ajankulua, kirjoja, kuulokkeet, läppärit ja vaikka mitä. Suunniteltiin aurinkopäivää majatalon patiolla. Noup. Hässäkäksi meni. Mutta lähtöaamun proget näkyy tassussa ja myöhässä olevaa junaa odotellaan.

"Maukkaat murkinat mukaan istumapaikallesi." Myös Runalle pasta carbonarasta osansa.

Reipas matkaaja autokannen alla jyrisevässä hytissä!

Ihana näky, joka odotti meitä päästyämme perille! Kiitos Ursula kaikesta! Ja niin ihastuttava Chewie!

Kyllä, progen otossa voi mennä kaks tuntia. Onneksi oli kärsivällinen tämä varsinainen asiakas, vaikka tärppipäivät saikin jo olemaan kiinnostunut ihan kaikista koirakavereista!